4.11.2015

Sarjakuva



Valmiin sarjakuva-albumin kansi

Tästä kaikki alkoi. Kurssi n:o 7













Syksy on jo pitkällä
samoin gts-kakkosten sarjakuva teemana   
               

                                               "TAITEILIJAELÄMÄÄ"


Vielä viikko on aikaa työstää sarjakuva loppuun ja sitten albumin tekoon. Saa nähdä ilmestyykö joulumyyjäisiin vai siirtyykö Kevarin lipunmyynnin yhteyteen.

Ideat aiheeseen syntyivät nopeasti.
Olikohan samaistuminen aiheeseen helppoa?
Piirtäminen tapahtuu monin eri tavoin.

Neea ja Elina piirtävät tussilla. 


Elizaveta koneella.



Ernolla on käytössä tussipullo, hius- ja palloterä.



Janinan tekstauksen tyylinäyte.

Janita on skannannut sarjakuvan ja
muokkaa koneella lopulliseen painokuntoon. 

Lauri piirtää tabletilla suoraan näytölle.

Margitin lyijykynähahmot odottavat tussausta.

Tino ja Sofia käyttävät piirtopöytää.

Marikalla riittää sivuja.


26.3.2015

Valmista tuli!

http://www.ita-savo.fi/uutiset/lahella/liikkuva-lapsi-syntyi-sairaalan-seinalle-katso-time-lapse-video-282296


Kaksi päivää ja upea maalaus valmistui.
Huikeaa! Oikeasti todella jännitti, että saadaanko valmiiksi.
Mutta kaikki sitoutuivat ja tekivät parhaansa ja se näkyy.
Olen todella ylpeä maalauksesta.
Toivottavasti lapsetkin innostuvat.

Aamulla meitä odotti iloinen yllätys.
Hedelmät ja keksit oli henkilökunnan puolesta
oli laitettu kauniisti esille.
KIITOS!
Siitä sitten maaleja sekoittamaan. Kristiina-harjoittelija oli KORVAAMATON!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Erno ja Tino

Sofia ja Nea

Margit, Nea, Elina ja Marika
Sini "luistelijatytön hiukset päässä".

Työ valmis !!!!
Valmis maalaus sisääntulosta katsoen.
                                               
Toisesta suunnasta.

Syksy. Elinan, Marikan ja Elizavetan tulkitsemana.

Wilman tyttö loikkaa keväästä kesään.

Margitin tyttö lennättää leijaa ja Elisan
lehmät laukkaavat kesässä.

Talven hiihtotyylejä.
Jänis Matildan ja pikkumies Laurin.


25.3.2015

Seinämaalaus aloitettu!



Lasten fysioterapian seinä 
alkaa
muotoutua.

Tausta maalattiin aamulla ensin.
Sen jälkeen jokainen piirsi lyijykynällä
hahmonsa ja aloitti oman maalauksen.

Vähän ahdasta on, mutta kaikille löytyi paikka.

Minna ja kevään poika.

Margit hahmottelee leijatyttöä.




Eisan lentävät lehmät saavat huomenna maata jalkojen alle.

Iltapäivällä lopputulos  oli tämännäköinen,
josta huomenna on helppo jatkaa.

Iloksemme saimme kuulla, että paikallinen Värisilmä sponsoroi maalit.
Se tarkoittaa sitä, että voimme maalata seinän kunnolla.

Maalaaminen on hauskaa, vaikka käytävällä on omat haasteensa. Voimme tarkastella
lopputulosta vain molemmista suunnista. Lapset katsovat hahmoja hyvin läheltä.

Hyvältä kuitenkin näyttää.  

4.3.2015

Hahmoja

      Hahmosuunnittelu on alkanut  
        
lasten fysioterapiaseinämaalaukseen.

Päätimme jakaa seinän neljään vuodenaikaan, johon sijoitetaan lapsia ja eläimiä vuodenaikojen eri liikuntamuotoihin.
Jokainen tekee myös oman henkilökohtaisen kuvituksen omasta hahmostaan.
Seinällä olevat hahmot ovat ensimmäisiä suunnitelmia, joissa jokainen piirsi ja maalasi yhden lapsen ja eläimen. Luonnokset ovat suuntaa antavia.


Elisa

  

Margit

Sini

Sini

19.1.2015

Kuvituksesta seinämaalaukseen

                                                                                           4 KURSSI

                                         LEIKKIVIÄ JA LIIKKUVIA LAPSIA,
ELÄIMIÄ JA ARJEN TAPAHTUMIA.                                         


Elisa ja Janita
Janina, Tino ja Sofia

Wilma

Matilda, Margit, Erno, Lauri ja Janita.

Fysioterapiaosasto oli inspiroiva paikka, jopa niin,
että koko ryhmä halusi mennä pallomereen,
keinua, tasapainoilla jumbopallon kanssa……..
ja lopulta mennä kasaan….siihen ei opettaja enää suostunut!

Osasto oli valoisa ja rauhallinen.
Raikkaat värit liikuntalaitteissa piristivät
yleisilmettä. 
Kaikki kiitämme esittelystä!

Nyt meidän suuri haaste on saada seinämaalaus istumaan tilaan ja inspiroimaan lapsia.
TEHTÄVÄ

liitetään kuvitukseen, joka on kurssin teema. 
Jokainen tulee tekemään oman kuvaoriginaalin, joka yhdistetään kokonaisuuteen.

Mutta ensin on suunniteltava.
On suunniteltava mitä seinämaalauksessa tulee olemaan.
On päätettävä aihe ja idea ja miten se toteutetaan. 
On päätettävä yhdistävät tekijä, ettei siitä tule liian sekava.